CSC ottaa lausunnossaan kantaa tekijänoikeusuudistukseen

CSC on ottanut kantaa tekijänoikeusuudistukseen, josta Euroopan Parlamentti äänestää 5. heinäkuuta. Tieteen ja tutkimuksen puolestapuhujana CSC on huolissaan esityksestä ja katsoo, että se on sisällöltään monelta osin ongelmallinen ja sen seuraukset ovat ristiriidassa sekä sen omien, että koko EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden (DSM) strategisten tavoitteiden kanssa. Erityisesti huolta herättävät artiklat 3, 11 ja 13.

Artiklassa 3 Tekstin- ja datanlouhinnan rajoittaminen ainoastaan akateemisille toimijoille tutkimuskäyttöön heikentää yritysten TKI-mahdollisuuksia ja siten Euroopan kilpailukykyä. Erityisesti eurooppalaisten dataan perustuvien pk-yritysten ja startup-yritysten toimintaedellytykset heikkenevät, ja muualla toimivien yritysten kilpailuetu suhteessa niihin kasvaa.

Artikla 11 vaatisi luvan julkaisijalta kaikkien digitaalisten journalististen sisältöjen jakamiseen 20 vuoden ajan julkaisemisesta. Käytännössä tämä estäisi esimerkiksi uutislinkkien jakamisen sosiaalisessa mediassa, koska suoja koskisi kaikkea toimituksellista sisältöä otsikoista alkaen.

Artikla 13 puolestaan loisi palveluntarjoajille velvoitteen valvoa etukäteen ja tarvittaessa poistaa käyttäjien palveluun lataamaa materiaalia tekijänoikeusrikkomusten karsimiseksi. Tämä koskisi kaikkia sisältöjä niiden muodosta riippumatta, ja olisi ristiriidassa avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteiden kanssa, joita EU vahvasti ajaa.

– Olemme vedonneet Euroopan parlamentin jäseniin, että he palauttaisivat esityksen takaisin valmisteluun. Kaikkien tahojen etujen mukaista on saada aikaan tarkoituksenmukainen, digitaaliaikakauteen soveltuva ja EU:n komission strategisten linjausten kanssa yhdenmukainen tekijänoikeussääntely. Tekijänoikeuden tarkoitus on tukea tekijöitä, tutkimusta ja innovaatioita – ei varmistaa joidenkin yksittäisten teollisuudenalojen liiketoiminnallisia etuja, sanoo ohjelmajohtaja Irina Kupiainen CSC:ltä.

 

Lisätietoja: