CSC osallistuu AMK-päiville

CSC osallistuu AMK-päiville

CSC osallistuu jälleen toukokuun ensimmäisellä viikolla pidettäville ammattikorkeakoulupäiville. AMK-päivä on CSC:lle yksi vuoden merkittävimmistä mahdollisuuksista tavata ammattikorkeakoulujen asiakkaitamme ja kumppaneitamme yhteisten asioiden äärellä.
– Ammattikorkeakoulut ovat CSC:n omistajina ja asiakkaina meille tärkeä kumppani. CSC onnittelee 25-vuotiasta ammattikorkeakoulutoimintaa ja kiittää neljännesvuosisadan jatkuneesta yhteistyöstä, sanoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.

Ammattikorkeakoulut ovat myös olleet mukana sparraamassa ja rakentamassa CSC:n visiota 2030 – Yhdessä rakennamme maailmanluokan tutkimus-, oppimis- ja innovaatioympäristöjä.

– Haluamme olla luotettava kumppani, jonka kanssa digitaalisten ja muiden yhteisten ympäristöjen rakennus sujuu saumattomasti yhteistyössä. AMK-päivä tarjoaa loistavan mahdollisuuden tavata asiakkaita ja keskustella siitä, mihin suuntaan ammattikorkeakoulut toivovat CSC:n palveluiden kehittyvän, Koski korostaa.

CSC on vuosittain osallistunut AMK-päiville kumppanina. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa virtuaalisella tapahtuma-alustalla, jossa myös CSC:llä on oma “ständi”, jonne on koottu ammattikorkeakouluille ajankohtaisia teemoja ja palveluja.

CSC:n rooli korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan tukijana näkyy myös AMK-päivillä. Korkeakoulutuksen ja TKI-toiminnan digitalisaatio koskettaa monia palveluja, verkostoja ja kehityshankkeita, joissa olemme mukana. Tapahtumassa on mukana myös paljon CSC:läisiä, joita voi lähestyä tapahtuma-alustalla.
CSC:n huoneessa on paikalla asiantuntijatiimi, joille voi rohkeasti esittää kysymyksiä tai muuten vain jutella. Asiakaskohtaamiset onnistuvat chatin ja videoneuvottelujen avulla. Asiakasratkaisupäällikkö Heidi Laine ja kehityspäällikkö Topi Litmanen pitävät myös lyhyet esitykset ns. “salamapuheenvuorot” datanhallinnan palveluista sekä videopalveluista.

Tänä keväänä keskustelu on käynyt vilkkaana esimerkiksi arkaluonteisen datan ympärillä ja siksi CSC:n huoneeseen on kerätty tietoa mm. arkaluonteiselle datalle soveltuvista palveluista. Muina teemoina ovat datanhallinnan palvelut TKI-toiminnassa, koulutuksen palvelut, videopalvelut sekä Ideapankki, joita havainnollistetaan videoin ja PDF-esityksin.

– Korkeakoulutus ja TKI-toiminta ovat tärkeitä aiheita, joiden parissa toivomme voivamme kehittää suomalaista osaamista yhdessä AMK-yhteisön kanssa seuraavankin 25 vuoden ajan, Koski painottaa.

CSC lähtee innolla mukaan toteuttamaan uudenlaista AMK-päivää. Tervetuloa tapaamaan meitä AMK-päiville 5.5.2021!