Hämeen ammattikorkeakoulu siirtyi avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmään ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa

Hämeen ammattikorkeakoulu on ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna ottanut käyttöönsä avoimen lähdekoodin Koha-kirjastojärjestelmän.

Kirjastojärjestelmän avulla voidaan tuottaa kaikki tavanomaiset kirjastopalvelut: kuten kokoelmanhallinta, asiakaspalvelu, lainaus, palautus, luettelointi, hankinta sekä kausijulkaisuhallinta. Kansainvälisen Koha-yhteisön kehittämä kirjastojärjestelmä toimii avoimen lähdekoodin Linux-käyttöjärjestelmässä.
 


KUVA: THINKSTOCK
 

Korkeakoulukirjastot ovat käyttäneet pitkään Voyager-kirjastojärjestelmää, joka on elinkaarensa lopussa. Voyageria käyttävillä kirjastoilla on ollut Hämeen ammattikorkeakoulun tiedotteen mukaan tavoitteena vaihtaa järjestelmänsä vuoden 2019 loppuun mennessä. Osa korkeakoulukirjastoista on halunnut tässä yhteydessä kehittää avoimen lähdekoodin Koha-järjestelmää ja toiset ovat ottaneet käyttöön kilpailutuksen kautta hankittavan kaupallisen järjestelmän.   

Avoimen järjestelmän etuna on, että yhden käyttäjän tekemä parannustyö hyödyttää myös kaikkia muita. 

Suomessa Voyager-kirjastojen Koha-projekti käynnistyi huhtikuun alussa. Hämeen ammattikorkeakoulussa järjestelmä saatiin käyttöön nopeasti. Sen mahdollisti tiivis yhteistyö Kansalliskirjaston, Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n ja osallistuvien kirjastojen asiantuntijoiden kesken. CSC on auttanut teknisen ympäristön rakentamisessa.

Myöhemmässä vaiheessa käyttäjiksi ovat siirtymässä myös Kansalliskirjasto, 11 muuta korkeakoulukirjastoa ja kolme tieteellistä erikoiskirjastoa.

Suomessa korkeakoulujen Koha-kirjastojärjestelmä tukeutuu Kansalliskirjaston ylläpitämään kirjastojen palvelukokonaisuuteen kuten verkkokirjasto Finnaan, aineistojen kuvailuympäristö Melindaan sekä sanasto- ja ontologiapalvelu Fintoon.


Tekstin pohjana on käytetty Hämeen ammattikorkeakoulun tiedotetta.