Justus-palvelu on käytössä nyt kaikilla ammattikorkeakouluilla

Justus-palvelu on käytössä nyt kaikilla ammattikorkeakouluilla

Justus – julkaisutietojen tallennuspalvelua käyttää jo 32 suomalaista organisaatiota. Viimeisimpinä mukaan liittyivät vuoden 2020 lopulla Vaasan ja Lapin ammattikorkeakoulut, joten CSC:n kehittämä ja ylläpitämä palvelu on nyt kaikkien Suomen ammattikorkeakoulujen henkilöstön käytettävissä. Lisäksi asiakkaina on seitsemän tutkimuslaitosta sekä Maanpuolustuskorkeakoulu.
Justus otettiin käyttöön vuonna 2017 palvelemaan erityisesti sellaisia organisaatioita, joilla ei ole omaa tutkimustietojärjestelmää. Käyttö on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2020 palvelulla oli melkein kolme tuhatta aktiivista käyttäjää ja palvelun kautta tallennettiin lähes 15 000 julkaisua.

– Pyrimme kehittämään Justusta jatkuvasti käyttäjiltä saadun palautteen mukaan ja on hienoa, että palvelusta on ollut hyötyä näin laajalle käyttäjäkunnalle, kehityspäällikkö Hanna-Mari Puuska CSC:ltä kertoo. 

Kuva: Adobe Stock

Käyttäjät voivat syöttää Justus-palveluun tutkimusjulkaisujensa tietoja ja nämä tiedot ovat selailtavissa Tiedejatutkimus.fi-portaalissa sekä Juuli-julkaisutietoportaalissa. Justus palvelee myös avointa julkaisemista, sillä ammattikorkeakoulut voivat rinnakkaistallentaa julkaisujensa kokotekstit Justuksen kautta Theseus-julkaisuarkistoon. Justukseen tallennettuja julkaisutietoja hyödynnetään lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittaisessa julkaisutiedonkeruussa, korkeakoulujen rahoitusmallin laskennassa sekä Vipunen – opetushallinnon tilastopalvelussa. Myös Suomen Akatemia käyttää julkaisutietoja omassa rahoitusjärjestelmässään.

– Valitsimme Justuksen julkaisutietojen tallennukseen sen helppokäyttöisyyden, edullisuuden ja nopean käyttöönoton vuoksi. Justuksen myötä tiedot siirtyvät nopeasti kansallisiin järjestelmiin, kuten Juuliin ja Tiedejatutkimus.fi-portaaliin, ja tutkijoille on tärkeää saada julkaisutietonsa välittömästi näkyviin kansallisessa tutkimustietovarannossa ja Akatemian hakuportaalissa. Odotamme Justukselta julkaisutietojen tallennuksen ja raportoinnin helpottumista ja nopeutumista. Justuksen myötä saamme koottua myös uusia tietoja, kuten tiedot APC-maksuista, tietoasiantuntija Heli Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Justuksen asiakasorganisaatioille syksyllä 2020 toteutetussa kyselyssä kaikki vastanneet organisaatiot ilmoittivat olevansa erittäin tyytyväisiä (73 %) tai melko tyytyväisiä (27 %) palvelun toimintaan. 

– Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Justus on otettu hyvin vastaan. Käytännössä kaikki kirjoitetut julkaisut ja merkittävä osa myös taidejulkaisuista raportoidaan suoraan Justus-palvelussa. Meidän kannaltamme Justuksen suurin hyöty on se, että enää ei tarvitse ylläpitää organisaation omia lomakkeita, vaan OKM:n edellyttämät julkaisutietokentät päivittyvät ajantasaisesti Justukseen. Myös kehittämisehdotuksiimme on suhtauduttu myönteisesti ja Justus paranee vuosi vuodelta, sanoo informaatikko Riitta Ruuska Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Lisätietoja

Tiedejatutkimus.fi on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama palvelu, joka kokoaa ja jakaa tietoa Suomessa tehtävästä tutkimuksesta. Palvelu otettiin käyttöön kesäkuussa 2020 ja sitä kehitetään vaiheittain. Tällä hetkellä palvelu sisältää tietoa mm. suomalaisesta tutkimusjärjestelmästä, suomalaisten organisaatioiden julkaisuista, julkisten ja yksityisten tutkimusrahoittajien rahoittamista hankkeista sekä tilastotietoa tutkimuksen henkilöstön, rahoituksen sekä julkaisujen tieteellisen vaikuttavuuden kehityksestä.

Juuli-julkaisutietoportaali kattaa yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden julkaisut vuodesta 2011 ja ammattikorkeakoulujen julkaisut vuodesta 2012. Julkaisutietoja on saatavilla myös osasta valtion tutkimuslaitoksia. Juulin ylläpidosta vastaa Kansalliskirjasto yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön ja CSC:n kanssa.

Vipunen – opetushallinnon tilastopalvelu sisältää laajasti tilastotietoa koulutuksesta ja tutkimuksesta Suomessa. Julkaisutilastot julkaistaan vuosittain:

Justus – julkaisutietojen tallennuspalvelu