Suomen Akatemialta rahoitusta CSC:n tutkimusinfrahankkeisiin

Suomen Akatemia myönsi tammikuussa yhteensä 32,4 miljoonaa euroa korkeatasoista tiedettä edistävien tutkimusinfrastruktuurien vahvistamiseen. Rahoitus jakautuu 21 tutkimusinfrastruktuurille ja 22 tutkimusorganisaatiolle. CSC sai rahoitusta kolmeen infrastruktuuriin.

Suomen Elixiriä rahoitetaan 2 miljoonalla eurolla. ELIXIR koostuu eri puolilla Eurooppaa sijaitsevista biotieteiden keskuksista, jotka yhdistetään nopeiden tietoliikenneyhteyksien avulla keskuspaikkaan Euroopan bioinformatiikkainstituuttiin (EMBL-EBI). CSC vastaa ELIXIRin Suomen keskuksen toiminnasta.

– Suomen Akatemian myöntämä FIRI 2018 -rahoitus on tarkoitettu Suomen ELIXIR -osakeskuksen koordinaatioon ja operointiin CSC:llä vuosina 2019 – 2023. Koordinaatiorahoituksen turvin ELIXIR Suomi myös osallistuu EU:n Horizon 2020:n ja NeIC:n kehitysprojekteihin Suomen bioinformatiikan alan tutkimusinfrastruktuurin edustajana ja tuo teknologiaa ja osaamista kotimaahan, kertoo ELIXIR Suomen johtaja Tommi Nyrönen CSC:stä.

Pohjoismainen NeIC-hanke (Nordic e-Infrastructure Collaboration) sai 1 648 000 euron rahoituksen vuosille 2019 – 2022. Rahoituksella katetaan Suomen vuosittaiset jäsenmaksut. NeIC on pohjoismainen yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on edistää pohjoismaisten e-infrastruktuuriratkaisujen kehittämistä. NeIC on Pohjoismaisen tutkimusneuvoston NordForskin alainen organisaatio, jota rahoitetaan kansallisten tutkimusrahoitusorganisaatioiden kautta.

Akatemia myönsi EU-OPENSCREEN-konsortiolle (European Infrastructure of Open Screening Platforms for Chemical Biology) yhteensä 1 150 000 euroa, josta CSC:n osuus on 112 000 euroa. EU-OPENCREEN tarjoaa korkeatasoisia avoimia infrastruktuureja ja teknologioita uusien bioaktiivisten molekyylien kehittämiseen.

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja ja aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat eri vaiheissa tapahtuvan tutkimuksen. Ne voivat olla keskitettyjä, hajautettuja tai virtuaalisia ja ne voivat muodostaa toisiaan täydentäviä kokonaisuuksia ja verkostoja.

Suomen Akatemiassa toimiva tutkimusinfrastruktuurikomitea seuraa ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastaa hankkeiden seurannasta.

Lisätietoja