Suomen Akatemian juttusarja avaa tutkimusinfrastruktuurien hyödyntämistä koronapandemian aikana

Suomen Akatemian juttusarja avaa tutkimusinfrastruktuurien hyödyntämistä koronapandemian aikana

Tiedettä tukeva infrastruktuuri kattaa välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja ja avoimia aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat tutkimustyön ja edistävät tutkimusyhteistyötä. Tutkimusinfrastruktuurilla on ollut - ja on jatkossakin - merkittävä rooli osana tiedeyhteisön ponnisteluja SARS-CoV-2-viruksen ominaisuuksien ja epidemian vaikutusten tutkimuksessa.

Suomen Akatemia julkaisee sarjan artikkeleita, jossa paneudutaan ajankohtaisen koronapandemian vaikutuksiin tutkimusinfrastruktuurien hyödyntämisessä. Aihetta avataan eri alojen näkökulmasta. 

Juttusarjan ensimmäinen artikkeli julkaistiin tänään. Se esittelee CSC:n roolia tutkimusinfrastruktuurien sekä yhä enemmän verkko- ja pilviympäristöihin nojautuvan tutkimuksen tekemisen ja opetuksen järjestämisen palveluntarjoajana.

- COVID-19-hankkeet ovat käyttäneet noin kolmanneksen supertietokone Puhdin kapasiteetista, ja ajoittain osuus on ollut jopa puolet koko kapasiteetista. Puhtia on muun muassa käytetty apuna neljän suomalaisen tutkimusorganisaation yhteishankkeen mallinnuksissa, joissa on selvitetty koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa, kertoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski sarjan ensimmäisessä artikkelissa.

Lue lisää ja seuraa Suomen Akatemian juttusarjaa.