Tieteen tila 2016: Suomen tieteen tila vakaa, tutkimuksen vaikuttavuus monimuotoista

Suomen Akatemian tänään julkaistussa Tieteen tila 2016 -raportissa todetaan, että Suomen tieteen taso on vakaa ja maailman keskitason yläpuolella.

Bibliometristen analyysien perusteella Suomen tieteen taso on vakaa ja maailman keskitason yläpuolella. Kymmenen viime vuoden aikana taso on hieman kohonnut, mutta monet OECD-maat ovat pystyneet nostamaan tutkimuksensa tieteellistä tasoa enemmän ja nopeammin kuin Suomi. Muutokset tieteen tasossa vuoden 2014 katsaukseen verrattuna ovat pieniä.

Tieteellisten julkaisujen määrä asukasta kohden on Suomessa moniin OECD-maihin verrattuna korkea. Suomalaistutkijoiden kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuus on kasvanut viime vuosina selvästi. Suomen tieteellisistä julkaisuista yli 50 prosenttia tehtiin kansainvälisessä yhteistyössä vuosina 2011–2014, kun vastaava osuus oli 1990-luvun alussa 27 prosenttia.

Tieteen tila 2016 -katsauksessa tarkastellaan tutkimuksen henkilöstöä ja rahoitusta sekä julkaisutoimintaa, tieteellistä vaikuttavuutta ja julkaisuyhteistyötä. Bibliometrisissä analyyseissä Suomea vertaillaan 12 tutkimusintensiiviseen maahan. Tänä vuonna katsausta varten tehtiin erillinen, laadullisia ja määrällisiä menetelmiä yhdistävä tarkastelu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhteiskunnassa.

Katsauksen bibliometrisen laskennan on tehnyt CSC:n asiantuntija Yrjö Leino.

Lisätietoja:

www.aka.fi/tieteentila

Suomen Akatemian tiedote 19.12.2016: Tieteen tila 2016: Suomen tieteen tila vakaa, tutkimuksen vaikuttavuus monimuotoista