Tiivistä yhteistyötä avoimen tieteen hyväksi myös jatkossa

Avoin tiede ja tutkimus -hankkeessa (ATT) on tehty yhteistyötä hyvässä hengessä ja asioita viety eteenpäin. Kun ATT-hanke vuoden lopussa päättyy, työ avoimuuden eteen saa uusia muotoja.

Hankkeen tuloksia hyödynnetään innovatiivisessa tutkimusaineistojen ja digitaalisen kulttuuriperinnön yhteistyötä painottavassa kehittämistyössä. Tulevilla toimenpiteillä edistetään digitaalisten kulttuurisisältöjen saatavuutta, tutkimuksen ja opetusmateriaalien avoimuutta ja palveluiden digitalisointia.

Kokonaisuuteen sisältyy muun muassa kokonaisarkkitehtuurin hallinta ja kehittäminen, digitaalisen kulttuuriperinnön keskeiset palvelut (mukaan lukien Finna- ja Kulttuuriperintö-PAS), tutkimusaineistojen palvelut (FAIRDATA) sekä koulutus ja viestintä.

Vaikuttavuutta edistetään laajan toimijakentän vastuunoton kautta. Tieteellisten seurain valtuuskunta TSV vastaa jatkossa avoimen tieteen tiedottamisesta ja keskustelun koordinoinnista. Yliopistojen rehtoreiden järjestö, Suomen yliopistot UNIFI ry, on perustanut työryhmän edistämään avointa tiedettä. UNIFIlla ja TSV:llä on myös kiinnostusta tehdä yhteistä strategia- ja tiekarttatyötä. Suomen Akatemia on sitoutunut Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartan 2014–2017 tavoitteisiin ja toteuttamistapoihin sekä avoimuuden edistämiseen 2018 eteenpäin.
 

Datanhallintaa ja laskentaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa tutkimus- ja innovaatiotoimijoiden kanssa datanhallinnan ja laskennan tutkimusinfrastruktuurien ja palveluiden kehittämisohjelman vuosina 2017−2021. Ohjelmalla päivitetään muun muassa tutkimusta tukevaa laskentaympäristöä sekä parannetaan tutkimuksen ja koulutuksen palveluita. Tämän kehittämisohjelman ytimessä on CSC:n laskentaympäristön ajantasaistaminen ja kansainvälisen tutkimusyhteistyön edellytyksien varmistaminen.

DL2021-kehittämisohjelman puitteissa uusittava tutkimusinfrastruktuuri linkittyy vahvasti myös ATT-hankkeessa kehitettyjen tutkimusaineistojen palveluiden (FAIRDATA) hyödyntämiseen osana tutkimusprosessin datanhallinnan elinkaarta.
 

Lisätietoa:

ATT-hankkeen uutiskirje